Tässä podcast-jaksossa tarkastelen ajatusta, jonka mukaan yhteiskuntamme on jakaantunut. Tätä ilmiötä sanotaan polarisaatioksi. Omasta mielestäni yhteiskunta on aina ollut polarisoitunut, mutta viimeisten vuosien aikana tuo jakautuneisuus on vain väritetty selkeämmin esiin.
Postmoderni ajattelu oli muotia eritoten humanistisessa tutkimuksessa 1990-luvulta 2010-luvun alkuun. Tässä ajattelussa keskeistä oli kiistää varman, pysyvän tiedon olemassaolo, ja korvata se narratiivin ja näkökulmaisuuden käsitteillä. Tunnusmerkki postmodernistiselle ajattelulle oli kiistää se evolutiivinen tosiseikka, että me ihmiset olemme ajattelumme osalta monella eri tasolla.
Kolme vuosikymmentä kestänyt kehitystasojen kieltäminen on osaltaan johtanut siihen, että kehitystasojen väliset jakolinjat ovat piirtyneet räikein värisävyin esiin. Tätä esiin-piirtymistä kutsutaan usein polarisaatioksi – ja sitten ihmetellään millaisia lopunaikoja elämme.
Nämä rajat ovat kuitenkin olleet koko ajan olemassa. Niiden kieltäminen ei niitä poista. Paremminkin se muistuttaa psykologista torjuntaa. Siinä ajattelun vaiheittaisuus kielletään, koska ei haluta nähdä maailmaa, jossa ihmiset ovat jollain tavalla eri tasoilla, eri kerroksissa, eri vaiheissa.
Lyhyesti: ei siinä ole mitään pahaa, että aikuisen ihmisen henkinen, tai älyllinen, tai moraalinen kasvu on pysähtynyt ensimmäiseen kerrokseen. Se on pahaa, jos tuo on ainoa kerros, joka meillä ihmisillä olisi käytössä. Onneksi kerroksia ja maisemia on muitakin. Mutta se on pahaa, jos ajattelun kehitysvaiheiden olemassaolo halutaan kieltää – koska silloin tehdään rikos todellisuutta vastaan. Evoluutio on fakta, oli kyse sitten ajattelun, tai yhteiskuntamuotojen, tai empatian, tai moraalin evoluutiosta.
Jakolinjat ovat tulleet esiin, koska niiden takana olevat maailmankuvat eivät ole saaneet tunnustusta. Älyllisenä etulinjana toiminut postmoderni humanismi on kieltänyt tai torjunut monia muita maailmankuvia ja ollut ristiriidassa oman suvaitsevaisuutensa ideaalin kanssa.
Olemme polarisoituneita niin kauan kuin synnymme ihmisinä ja kasvamme eri kerrosten kautta. Osa pysähtyy kasvussa ykköstasolle, osa kakkostasolle, ja niin edelleen. Polarisaatio on vain sitä, että ei osata johtaa kaikkia eri tasoja.
Tällöin “a house divided can’t stand”.
Jos tasot kielletään kokonaan tai niiden maailmankuvaa vähätellään riittävän pitkään, polarisoituminen on looginen seuraus. Aiheesta kirjoittavat niin Ken Wilber kuin Francis Fukuyama teoksissaan.
Kuuntele alta lisää.
