Ota yhteyttäJATKA TÄSTÄ
Get in touch!

blog

SJ 50 – Yritä viisaasti

Koska yrittää ihmisen pitää.

ASIAKKAITANI
September 15, 2016

Jokainen työstään innostunut kärsii jossain vaiheessa lineaarisen työnteon syndroomasta.

Se ilmenee silloin, kun työt saadaan alkuun mutta niitä ei lopeteta ajoissa. Silloin työteho kärsii ja ihmisen on ikävä olla. Erityisen selvästi ongelmaa tapaa yrittäjien parissa.

Perinteinen käsitys yrittäjyydestä kun näyttää suunnilleen tältä: aloitat oman liiketoiminnan tai otat vastaan uuden pestin.

Sen tarkoitus on antaa sinulle vapautta toteuttaa ajatuksiasi, ideoitasi ja kehitysmahdollisuuksiasi. Haluat määrätä omasta ajankäytöstäsi ja liikkumatilastasi. Ehkä jopa viettää enemmän aikaa lastesi ja puolisosi kanssa.

Kuluu muutama kuukausi.

Huomaat olevasi koko ajan töissä. Läppäri on auki kun silmien pitäisi olla jo kiinni. Älypuhelin on päällä, vaikka järjen valon tulisi olla sammunut unten usvaverhoon. Stressaannut. Iho hilseilee. Olut maistuu. Puolisosi rupeaa muistuttamaan miten ”kotonakin voisi olla”. Lapset löytävät idolikseen Hämähäkkimiehen tai Ihmetytön kernaammin kuin kiukkuisen vanhempansa.

Tämä on mälsää, eikä ollenkaan sitä mitä tilasimme.

Miten tästä eteenpäin? 

Kuuntele lisää alta!